Jengit

Tällä hetkellä Realdownissa on viisi (5) jengiä, joista jokaisella on omat tavoitteensa ja ideologiansa. Jengiin liitytään siis yleensä ensisijaisesti ideologian ei esim. ulkoisten ominaisuuksien vuoksi. Jengeillä on jokaisella oma johtajansa ja päämajansa, jonka mukaan jengejä kutsutaan. Eli kirjastossa asuvaa jengiä kutsutaan "kirjaston asukkaiksi" tai muuksi vastaavaksi. Jokaisen jengin päämajalla on generaattori, jolla luodaan sähköä päämajaan.


Jengien jäsenet tunnistavat toisensa ulkonäön perusteella tai ihan vain kysymällä, ja päämajoihin pääsyyn vaaditaan yleensä ainakin vain jengin jäsenille tarkoitetun tunnussanan tietäminen. Jengeillä itsellään saattaa olla lisäturvatoimia.




Jengi / Asuinpaikka: Terveyskeskus
Johtaja: Fau

Terveyskeskus on jengeistä introvertein ja eniten omaa etuaan ajava. Jengiin huolitaan pääasiassa vain jollain tapaa hyödyllisiä jäseniä, sen sisäiset säännöt ovat tiukat eikä muiden jengien kanssa juuri seurustella kuin puhtaasti hyötyä tavoitellessa.
Terveyskeskuksen päämäärä on herättää Realdown Town jälleen henkiin toimivana asutuskeskuksena ja sen tehdessään joko niellä muut jengit osaksi itseään tai jyrätä ne maantasalle.
Terveyskeskuksella on milteinpä monopoli kaupungin terveydenhuollon ja lääkkeiden suhteen, ja tämän tähden asiointi siellä tulee kalliiksi sairastuvalle tai loukkaantuneelle.

Muuta:Trokaavat lääkkeitä ja neuloja ihmisille ja tämän lisäksi 'piristeitä' aina silloin kun niitä on saatavilla. Lääkekuljetuksen eksyessä kaupunkiin on tämä jengi ensimmäisenä anastamassa sieltä tavaraa. Suojelevat myös valloituksiaan mustasukkaisella raivolla.

Päämaja: Kaksikerroksinen, graanitinharmaa ja synkänoloinen, kuutionmuotoinen rakennus, joka huokuu kylmyyttä ja...tylsyyttä. Pääovista sisään astuttaessa ensimmäisenä eteen tulee vastaanotto-tiski, joka on aina vartioitu. Yläkerrassa sijaitsevat potilashuoneet, joita jengi käyttää makuutiloina. Paikassa on myös kaksi pientä operaatio-salia ja röntgen-huone, vaikka itse röntgenlaitteisto ei enää toimikaan, eikä sitä ole turvallista käyttää. Yläkertaa on yritetty somistaa ja sisustaa viihtyisämmäksi jengiläisten omilla artifakteilla.

Tarkempi kuvaus ja säännöt




Jengi / Asuinpaikka: Kirjasto
Johtaja: Yates

Kirjastolla kokoontuvat ne kaupungin asukkaat, jotka ovat innokkaimpia pääsemään Realdown Townista pois. Kirjastolaiset ajavat lähinnä omaa etuaan, mutta pyrkivät jokseenkin sopuisaan kanssakäyntiin muiden jengien kanssa, kunhan se on heidän kannaltaan hyödyllistä (Pelihalli tuottaa tässä säännössä poikkeuksen jengien erittäin tulehtuneiden välien tähden). Määränpäänsä tähden Kirjasto houkuttelee suojiinsa monenmoista sakkia, joita kuitenkin kaikkia yhdistää halu päästä pois aavekaupungista.


Muuta: Eivät tule toimeen Pelihallilaisten kanssa. Eivätkä Pelihallilaiset heidän.

Päämaja: Kaksikerroksinen kaupunginkirjasto. Kirjastossa on itseasiassa kaksi sisäänkäyntiä: julkinen sisäänkäynti alakerroksessa, ja hieman huomaamattomammat, ylösnostettavat tikapuut yläkerrassa, joita käytetään yleensä vain hätätilanteessa. Kirjaston asukeilla on melko paljon pehmeitä sohvia ja tuolia erilaisista lukunurkkauksista, ja he pitävätkin päämajaansa varsin miellyttävänä. Yläkerrassa on myös tietokonehuone, mutta koska nettiyhteyttä ei ole, ja koska tietokoneet vievät sähköä, ei koneita yleensä käytetä.

Tarkempi kuvaus ja säännöt




Jengi / Asuinpaikka: Realdownin ala- ja yläaste
Johtaja: --

Koulu tunnetaan Realdown Townin jengeistä rauhallisimpana, jenginä jonka päämääränä on tehdä elämästä aavekaupungissa mahdollisimman toimivaa. 'Koululaiset' tuovatkin itseään esiin yhtenä sopuisammista jengeistä, vaikka siitä löytyy myös tietty kaksijakoisuus;
Osa jengistä kannattaa yhteistyötä muiden jengien kanssa enemmän kuin osa, jonka mielestä elämä on helpompaa vain oman jengin etua ajamalla. Tilojensa puolesta Koulu on suurin jengi, ja onkin ainoa jolla on käytössään kaksi sähkögeneraattoria.


Muuta: Ainoa jengeistä, jolla on kaksi sähkögeneraattoria. Tästä syystä tosin myös jengin sähkönkulutus on suurempi, ja jengi kärsiikin usein "bensapulasta". Ison päämajan vuoksi tällä jengillä myös kuluu enemmän vettä.

Päämaja: Realdownin koulu: itseasiassa jengillä on tietyllä tavalla ajateltuna kaksi päämajaa, aivan kylki kyljessä sijaitsevat Realdownin ylä- ja alakoulut. Eri rakennuksia yhdistää yhteinen ruokala, joten rakennuksesta toiseen pääsee myös sisäkautta. Joidenkin mielestä paikka on hyvinkin viihtyisä; liikuntasalin välinevarastoista tai kotitalouden luokista saa hyvinkin kodikkaan tunnelman aikaiseksi, kun taas joillekin koulurakennukset tuovat vankilamaisen olon. Eri luokkahuoneissa on erilaiset sisutukset, mutta tuolia ja pöytiä ei tältä jengiltä ainakaan puutu. Kumpikin rakennuksista on yksikerroksinen, ja kellarikerrokset tarjoavat lisää tilaa.

Tarkempi kuvaus ja säännöt




Jengi / Asuinpaikka: Pelihalli
Johtaja: Kapteeni

Pelihallin asukkaat kokevat mielenkiintoa ja osittaista pelkoakin kaupunkia kohtaan, ja tämän tähden sen päämääränä onkin selvittää kaupunkia kietovat mysteerit samalla siellä eläen, eikä niinkään päästä sieltä pois. Pelihallilaiset viihtyvät lähinnä keskenään ja erityisesti kanssakäynti Kirjaston kanssa on enimmäkseen väkivaltaista jengien erittäin huonojen välien tähden.


Muuta: Ainoa jengeistä, joiden generaattori ei toimi pelkästään bensalla: Pelihallin generaattori toimii myös puhdistetulla kasviöljyllä, joten Pelihallin asukkaiden "bensapula" ei ole niin akuutti kuin muilla jengeillä. Ei tule toimeen Kirjaston kanssa.

Päämaja:Pelihalli. Pelit ovat, itseasiassa, täysin toimivia, mutta niitä ei yleensä pidetä toimintavalmiudessa, sillä ne syövät sähköä. Jengi itse oleilee yleensä henkilökunnan tiloissa, ja "pelihallipuoli", lukuunottamatta konsolipelihuonetta, jossa ei ole ikkunoita, on vain eräänlainen eteinen jengille, sillä vihollisten on helppo käyttää suuria ikkunoita hyväkseen.

Tarkempi kuvaus ja säännöt




Jengi / Asuinpaikka: Ruumishuone
Johtaja: Heckles

Pahamaineinen Ruumishuoneen jengi elää vain itselleen ja nykyhetkessä tulevaa suunnittelematta. Jengiläiset tunnetaan tavastaan rikkoa irtaimistoa ja mellestää kaupungilla kuin suurella leikkikentällä, sen sijaan että toimisivat yhteisen hyvän nimissä. Yhteistyö muiden jengien kanssa on vähäistä myös Ruumishuoneella tästä syystä.


Muuta: Se mitä ei tarvita välitetään hyvällä summalla eteenpäin. Yleensä metsästä kerätyt tuoreet antimet käyvät hyvin kaupaksi. Mutta harva uskaltaa käydä kauppaa moisen jengin kanssa josta harvoin voi odottaa muuta kuin ongelmia.

Päämaja: Hautaustoimisto on punaisesta tiilistä rakennettu vanha rakennus kellareineen. Se sijaitsee sopivasti hautausmaan vieressä murattiin pukeutuneena. Ovesta sisään astuessa aukeaa edessä pyöreähkö aula jossa jököttää pieni vastaanotto tiski vartioineen. Aulasta pääsee tiskin takana olevasta portaikosta alakertaan ruumishuoneisiin jossa osa porukka nukkuukin ruumiille tarkoitettuihin vetolaatikoihin. Kennomaisesti asetetut nukkumatilat saattavat luukun suljetessa olla ajaton paikka nukuttavaksi mutta joillekin se kelpaa. Johtajalla on käytössään oma huone.

Tarkempi kuvaus ja säännöt




Jengi / Asuinpaikka: Ei ole
Johtaja: Ei ole

Pelissä on myös mahdollista pelata "jengitöntä" hahmoa, mutta huomaa, että tällaisten hahmojen määrä on vähäinen, ja sitä säädellään.
Jengittömillä hahmoilla ei myöskään ole mahdollisuutta sähkön käyttöön, ja he elävät paljon askeettisemmissa oloissa kuin jengissä olevat hahmot.
Jengittömillä hahmoilla ei tietenkään ole johtajaa, varsinaista ideologiaa tai päämajaa.
Jengitön hahmo voi halutessaan myöhemmin liittyä johonkin jengiin. Samoin jengissä olleet hahmot voivat erota jengeistään, mutta vain hyvällä syyllä.